Osakasfoorumi

Keskustelufoorumi Lumituulen osakkaille

Mediatiedote 2.5.2013 - Lumituuli Oy kaksinkertaistaa tuulivoimatuotantonsa rakentamalla kuluttajarahoitteista tuulivoimaa Iissä

Forums: 

Lumituuli Oy kaksinkertaistaa tuulivoimatuotantonsa rakentamalla kuluttajarahoitteista tuulivoimaa Iissä

Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy aloittaa rakennustyöt tuulivoimalatyömaalla Iissä. Yhtiö on kerännyt yli puoli miljoonaa euroa osakeanneilla ja rakentaa nyt 75-metrisen Enercon E-53 -tuulivoimalan Iin Laitakariin. Voimala valmistuu vuoden loppuun mennessä ja tuottaa vuosittain 1900 MWh sähköä, eli noin tuhannen kerrostalokaksion kulutuksen verran. Sähkö myydään Lumituulen osakkaille, jotka voivat näin käyttää taatusti tuulisähköä.

"Lainoittajapankin löytäminen oli todella työlästä ja vei pitkään. Pankit ovat vetäneet pk-yritysten lainahanat todella tiukille", toimitusjohtaja Sampsa Hario kertoo. "Onneksi toimintamallimme voi tukeutua myös yksityishenkilöiden osakkuuteen, ja 2/3 hankkeen rahoituksesta tuleekin osakkailtamme ja tulorahoituksesta."

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen la 18.5.2013 Lumijoella

Forums: 

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kokous pidetään lauantaina 18.5.2013 alkaen klo 12.00 Lumijoen koululla
(Poutalantie 1, 91980 Lumijoki). Ilmoittautuminen kokoukseen tulee
hoitaa ennakkoon, viimeistään keskiviikkona 15.5. Ilmoittautua voi
sähköpostitse tai postitse (kysy@lumituuli.fi tai Lumituuli Oy,
Eerikinkatu 27, 00180 Helsinki). Mahdollinen edustaja on ilmoitettava
etukäteen ja valtakirja on esitettävä viimeistään paikan päällä
ilmoittautumisen yhteydessä.

Lisäksi kokouspaikalla tulee ilmoittautua klo 11.55 mennessä.
Tilinpäätöstä koskevat asiakirjat liitteineen ja tilintarkastajan
lausunto ovat viimeistään viikkoa ennen yhtiökokousta nähtävissä yhtiön
internet-sivuilla osoitteessa www.lumituuli.fi/tilinpaatokset.html.
Niistä voidaan pyynnöstä lähettää osakkeenomistajalle jäljennökset.

Kokouksen jälkeen on mahdollisuus käydä tutustumassa Lumituulen
tuulivoimalaan Varjakassa. Pyydämme ilmoittamaan kiinnostuksesta
ilmoittautumisen yhteydessä.

Hallitus esittää yhtiökokouksen käsiteltäväksi seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen, kokouksen puheenjohtajan, sihteerin,

Lumituuli rakentaa uuden voimalan Iissä

Forums: 

Lumituuli on päättänyt rakentaa 800 kW tuulivoimalan Iin Laitakariin, mistä yhtiöllä on ollut rakennusluvitettu paikka jo jonkin aikaa. Projekti oli tarkoitus aloittaa jo alkuvuodesta, mutta tällä hetkellä pk-yritysten on vaikea saada lainaa ja tämä on koskenut myös Lumituulta.

Aiempi hanke Lumijoella jatkuu tämän rakennushankkeen jälkeen. Se keskeytyi vuonna 2012, kun tuulivoimalatoimittaja vetäytyi yllättäen loppumetreillä toimituksesta ja paikallinen mökkiläinen valitti lupapäätöksistä hallinto-oikeuteen.

Iin investoinnin rahoittamiseen voivat osallistua myös osakkaat. Lumituuli laskee liikkeelle debentuurilainan. Debentuurilainaan kohdistui viime keväänä kova kiinnostus ja sitä merkittiin lähes 500 000 eurolla. Merkinnät palautettiin, kun Lumijoen investointihanke keskeytyi. Lisää tietoja pian ja merkintä aukeaa ensi viikolla osoitteessa
https://www.lumituuli.fi/debentuuri2013

Osakeanti onnistui hyvin. Alv nousee, joten sähkön hinta nousee.

Forums: 

Lumituulen osakassähkön hinta on noussut 1.1.2013 alkaen arvonlisäveron korotuksen verran. Uusi hinta on 6,00 snt/kWh.

Myös Ekosähkön perusmaksu ja sähkön hinta nousevat, uudet hinnat myös laskurissa

http://www.lumituuli.fi/node/4

Lumituulen osakeannissa 1.11.-24.12.2012 merkittiin yhteensä 182 osaketta 47320 eurolla. Edellisestä osakeannista on vain alle vuosi, joten Lumituulen mallille on kova kysyntä.

Uusiin osakkaisiin otetaan yhteyttä, kun osakkeet on merkitty Kaupparekisteriin ja niillä saa osakkaan oikeudet, arviolta helmikuun aikana.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Osakasfoorumi