Mediatiedote 16.5.2013 - Lumituuli Oy:n debentuurilaina meni kuin kuumille kiville

Lumituuli Oy:n debentuurilaina meni kuin kuumille kiville

Suomen ensimmäinen kuluttajaomisteinen tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy myi Iin Laitakarin tuulivoimahankkeensa rahoittamiseksi debentuurilainaa osakkaille ja yleisölle. Debentuurilainan merkintäaika kesti vain puolitoista viikkoa, kunnes se jouduttiin sulkemaan ylimerkinnän vuoksi.

Debentuurilainan laina-aika on 5 vuotta, korko kiinteä 5 % vuodessa ja se maksetaan kerralla takaisin 5 vuoden päästä. Koko lainan määrä on 300 000 euroa. Tämän lisäksi yhtiö rahoittaa hankkeensa 450 000 euron pankkilainalla ja 700 000 euron omalla pääomalla.

"Nyt meillä alkaa olla koko paketti kasassa. Debentuurilainan kova kysyntä lupaa hyvää yhtiön tuleville investoinneille, tämä on selvästikin toimiva tapa rahoittaa hankkeita", toimitusjohtaja Sampsa Hario toteaa.

Lumituulen hallitus on esittänyt lauantaina 18. toukokuuta pidettävälle yhtiökokoukselle myös uuden osakeannin järjestämistä, jotta yhä useampi pääsisi mukaan yhtiön osakkaaksi.
***

Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Yhtiö on rakentanut ja ylläpitää vuonna 1999 rakennettua 660 kW tuulivoimalaa Lumijoella. Lumituulen uuden voimalan Iissä arvioidaan valmistuvan 2013 lopussa ja tuottavan n. 1,9 GWh sähköä vuodessa.

Yhtiö on ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on n. 1200 osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä. Yhtiö toimii eettisesti ja vastuullisesti ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutuksen ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Lumituuli Oy:n sähköä ostamalla vaikutat. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tuotot on käytettävä uusiin tuulivoimainvestointeihin. Jokainen yhtiölle maksettu euro on siis investointi lisätuulivoimaan.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Sampsa Hario, sampsa.hario@lumituuli.fi, p. 040-5858483
Kuvat ja logot: www.lumituuli.fi/press

Forums: