Osakasfoorumi

Keskustelufoorumi Lumituulen osakkaille

Viimeinen päivä merkitä debentuurilainaa, yhtiökokous

Forums: 

Maanantaina on viimeinen mahdollisuus merkitä aiemmin merkinneiden kiintiössä Lumituulen debentuurilainaa I/2014. Merkintä on myös maksettava maanantaina pankkien aukioloaikana, neljään mennessä, sillä debentuurilainan merkintä sulkeutuu tiistaina, jolloin maksujen on oltava yhtiöllä. Minimimerkintä on yksi 1000 euron velkakirja.

Myös vähintään 100 000 euron merkintäkiintiössä (laina II/2014) on vielä tilaa, ja näille maksetaan korkeampaa 6,2 % korkoa. Lisäksi kaikille vähintään 100 000 euron merkinnän tehneille tarjotaan henkilökohtainen käynti ja voimalaesittely Lumituulen toimitusjohtajan mukana tuulivoimaloillamme Iissä ja Lumijoella vuoden 2014 aikana.

Yleisölle avoin merkintä on suljettu jo maaliskuussa ylimerkinnän vuoksi.

Merkintäpaikka, esite ja lisätiedot: www.lumituuli.fi/merkinta

Lumituulen yhtiökokous pidetään la 26.4. klo 12 Helsingin yliopistolla. Kutsu tulee osakkaille viikon alussa.

Myös vuoden 2014 puolella merkityt osakkeet nyt Kaupparekisterissä

Forums: 

Loputkin talven osakeannissa merkityt osakkeet on 31.3.2014 merkitty Kaupparekisteriin.

Niillä saa nyt täydet oikeudet, mm. ostaa edullista osakassähköämme hintaan 6,00 snt/kWh.

Jos haluat alkaa käyttämään sähköäsi etkä ole vielä ollut asiasta yhteydessä yhtiöön tai Ekosähköön, pyydän ottamaan yhteyttä suoraan Ekosähköön sopimuksen tekemiseksi:
http://ekosahko.julkaisee.fi/tuleasiakkaaksi/71

Voimalakäynti suurille merkitsijöille

Forums: 

Lumituulen debentuurilainan liikkeellelasku etenee hyvää vauhtia, edellisessä tiedotteessamme kerroimme jo 0,5 miljoonan euron rajan ylittyneen ja yleisömerkinnän tulleen ylimerkityksi. Aiemmin debentuuria merkinneiden kiintiössä on vielä tilaa.

Hankkeen rahoitusta helpottavat suuret merkinnät. Siksi vähintään 100 000 euron kertamerkinnöille maksetaan pienempiä merkintöjä korkeampi korko, 6,2 % vuodessa.

Tämän lisäksi tarjolla on nyt toinen kiinnostava etu. Kaikille vähintään 100 000 euron merkinnän tehneille tarjotaan henkilökohtainen käynti ja voimalaesittely Lumituulen toimitusjohtajan mukana tuulivoimaloillamme Iissä ja Lumijoella vuoden 2014 aikana. Kulut tästä excursiosta maksetaan. Yhteisöiltä yksi osallistuja.

Debentuurilainamme merkintäpaikka löytyy osoitteesta www.lumituuli.fi/merkinta ja kysymyksissä voit olla yhteydessä suoraan minuun.

Terveisin

Sähkön kysyntäjousto

Forums: 

Tänä talvena kovat sähkön kysyntäpiikit puuttuivat leudon sään vuoksi kokonaan. Usein minulta kysytään, mitä tehdään kovilla pakkasilla jos tuulivoimala ei tuota.

Meidän voimalamme tuotantokäyristä näkee, että kovin tuotanto on kuitenkin yleensä talvella. Paras ratkaisu sähköpiikkeihin on kysyntäjousto: kun sähkö on kovin kallista, voidaan vähemmän tärkeät (taloustieteellisesti pienimmän rajahyödyn) laitteet sulkea, kunhan piikeistä tiedetään. Eli ei saunaan pahimman kulutuspiikin aikaan, vaan ennen tai jälkeen.

Fingridillä on tähän näppärä mobiilisovelluskin hälytyksineen (iPhone, WP, Android):

http://www.fingrid.fi/fi/sahkomarkkinat/kulutus-ja-tuotanto/Kysyntajoust...

Mediatiedote 13.3.2014 - Lumituulen debentuurilainan yleisöosuus ylimerkittiin jälleen

Forums: 

Lumituulen debentuurilainan yleisöosuus ylimerkittiin jälleen

Suomalaiset yksityishenkilöt ylimerkitsivät asiakasomisteisen tuulivoimayhtiön Lumituuli Oy:n debentuurilainan yleisöosuuden kahdessa viikossa, samoin kävi viime keväänä. 1,5 miljoonan euron debentuurilainan merkintä on vielä avoinna suurille merkinnöille ja aikaisemmille merkitsijöille. Lumituuli joukkorahoittaa varoilla tuulivoimalainvestointinsa Lumijoella.

Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on rakentamassa tänä vuonna jo toista uutta tuulivoimalaa. Vanha tuulivoimala Lumijoella korvataan kesällä 2014 tehokkaammalla ja merkittävästi taloudellisemmalla Vestas V90-2.0 MW tuulivoimalalla. Investoinnin suuruus on enintään 2,7 milj. euroa. Yhtiö on voimakkaan kasvun vaiheessa ja liikevaihto on noin kymmenkertaistumassa kahden vuoden aikana.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Osakasfoorumi