Osakasfoorumi

Keskustelufoorumi Lumituulen osakkaille

Varsinaisen yhtiökokouksen 2009 päätöksiä

Forums: 

Lumituulen varsinainen yhtiökokous 4.6.2009 on päättänyt seuraavaa:

Yhtiökokous vahvisti toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2008. Yhtiökokous päätti että osinkoa ei jaeta ja tilikauden voitto siirretään edellisten vuosien voitto/tappio -tilille.

Yhtiökokous hyväksyi toimintasuunnitelman, jonka mukaan lähdetään kehittämään Oulunsalo-Hailuoto -tuulipuistoa aina rakennuslupavaiheeseen, ja hakemaan rahoitusta projektille. Myös muita voimalanpaikkoja etsitään ja kehitetään mahdollisuuksien mukaan. Vuoden 2009 budjetti on investointien vuoksi 80 000 euroa tappiollinen.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Olli Aalto, Milja Eskola, Jari Ihonen, Erkki Kataja, Pirjo Pentikäinen ja Markus Tykkyläinen. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.

Varajäseniksi valittiin Aarne Koutaniemi ja Sampsa Hario.

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen to 4.6.2009 ja tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen to 28.5.2009

Forums: 

Kutsu Lumituuli Oy:n tulevaisuutta koskevaan tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen

Yhtiölle on tullut tilaisuus kasvattaa toimintaa merkittävästi, josta syystä Lumituuli Oy järjestää tiedotus- ja keskustelutilaisuuden viikkoa ennen yhtiökokousta torstaina 28.5.2009 alkaen klo 17.00 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa nro 7 (Fabianinkatu 33, 3. krs). Tilaisuus on tarkoitettu vain osakkaille, mahdollinen edustaja on ilmoitettava etukäteen. Ilmoittautuminen kokoukseen tulee hoitaa ennakkoon, viimeistään maanantaina 25.5. Tilaisuutta pohjustava materiaali koskien Hailuoto-Oulunsalo –tuulipuistohanketta oli yhtiökokouskutsun liitteenä ja osakkaat voivat pyytää sen yhtiöltä.

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Taloudellisesti tässä ei ole järkeä?

Forums: 

Heippa osakkaat!

Olette varmaan itse aikoinanne näitä pähkineet. Minä harkitsen osakkaaksi ryhtymistä. Olen tällä hetkellä Norppa-merkityn sähkön ostaja, Kymenlaakson Energian Luonto-Ilona tarkemmin sanottuna.

Osaatteko auttaa, en saa oikein taloudellista järkeä tähän hommaan?

Perheemme vuotuinen sähkönkulutus on noin 5500 kWh (omakotitalo, 200 m2). Jos haluan kattaa koko kulutuksen tuulivoimalan osakkeilla, tarvitsen niitä: 5500 /500 = 11 kpl.

Viime aikoina toteutunut kauppahinta näyttää olleen B-osakkeille 250 euroa kpl. Kauppahinnaksi tulisi siten 2750 euroa. (Jätän kaupan mahdolliset kulut ja leimaverot huomioimatta investoinnissa)

Luonto-Ilona sähkö maksaa meille tällä hetkellä 6,15 snt/kWh. Sitä voi verrata osakassähkön hintaan 5,2 snt/kWh. Säästöä syntyy 0,95 snt/kWh. Meidän vuosikulutuksellamme säästöä syntyisi 52,25 euroa. Se tuntuu kovin vähäiseltä vaadittuun sijoitukseen nähden.

Mediatiedote: Lumituuli Oy kerää pääomia tuulivoiman lisärakentamiseen

Forums: 

Ekosähkö Oy, Kainuun Energia Oy, Lumituuli Oy ja ST1 Oy

Mediatiedote 7.8.2008

Kainuun Energia ja St1 merkitsivät osakkeita

Lumituuli Oy kerää pääomia tuulivoiman lisärakentamiseen

Kainuun Energia Oy ja St1 Oy ovat molemmat merkinneet 200 Lumituuli Oy:n osaketta suunnatussa osakeannissa. Merkintähinta oli 250 euroa osakkeelta, yhteensä 100 000 euroa. Energiayhtiöiden osuus yhtiöstä on edelleen alle kymmenen prosenttia ja yli 90 prosenttia osakkeista on yhtiön perusajatuksen mukaisesti yksityisten kuluttajien omistuksessa.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Osakasfoorumi