Sähkäleen uusiminen siirtyy vuoteen 2013
Valitettavasti tuulivoimalamme uusiminen Lumijoella siirtyy vuodella eteenpäin.
Uuden voimalan toimittaja on kesken sopimusneuvotteluiden ilmoittanut, ettei voimalan toimitus onnistukaan aiemmin kerrotussa aikataulussa.
Debentuurilainan merkinnät on palautettu ja tästä on tiedotettu merkitsijöille erikseen.
Lehdistötiedote 23.3.2012 - Lumituuli keräsi miljoona euroa pääomia omalla tavallaan
Suomen ensimmäinen kuluttajaomisteinen tuulisähköyhtiö Lumituuli Oy keräsi Lumijoella sijaitsevan tuulivoimalansa uusimiseen ensin vuodenvaihteessa n. 430000 euroa osakeannilla ja nyt helmi-maaliskuussa toiset n. 430000 euroa debentuurilainan liikkeellelaskulla. Yhtiöllä on nyt tavoiteltu miljoonan euron omarahoitusosuus kassassa.
"Yleensä joukkovelkakirjalainoja laskevat liikkeelle pankit ja suuryritykset, mutta meillä on paljon yhtiöön sitoutuneita osakkaita, joille halusimme tarjota tilaisuuden sijoittaa tuulivoimaan ilman välikäsiä ja merkintäpalkkioita", yhtiön toimitusjohtaja...
Lue lisääLehdistötiedote 2.2.2012 - Lumituuli tuo kuluttajille uuden tavan sijoittaa vihreään energiaan
Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulivoimayhtiö Lumituuli laskee liikkeelle debentuurilainan, jolla vihreistä arvoista kiinnostunut kansalainen voi sijoittaa kuluitta ja hallinnointipalkkioitta tuulivoimaan ja saada sille kiinteän tuoton. Yhtiö laskee liikkeelle 500 kpl 1000 euron debentuurivelkakirjaa, joille maksetaan vuosittain 6 % korko ja joiden juoksuaika on 10 vuotta (laina-aika 1.4.2012-31.3.-2022). Lainan merkintäaika on 1.2.-20.3.2012, mutta liikkeellelasku voidaan keskeyttää jo aiemmin mikäli se tulee täyteen merkityksi.
Lainan tuotto käytetään yhtiön Lumijoen...
Lue lisääLehdistötiedote 30.1.2012 - Lumituuli Oy:n osakeannissa hyvä tulos, debentuurilaina liikkeelle
Lumituuli Oy:n osakeannissa hyvä tulos, debentuurilaina liikkeelle
Suomen ensimmäisen kuluttajien omistaman tuulivoimayhtiön osakeanti onnistui hyvin matalasuhdanteesta ja yleisesti epävarmaksi koetusta taloustilanteesta huolimatta. Lumituuli Oy:n hallitus hyväksyi 26.1.2011 kokouksessaan tehdyt osakemerkinnät. Yhtiön annissa laskettiin liikkeelle yhteensä 1645 uutta B-osaketta, jotka jakautuvat yhteensä 277 merkitsijän kesken. ”Osake-emission onnistuminen antaa hyvän pohjan yhtiön hankkeen eteenpäin viemiselle. Aiempaa suuremmat yksittäiset osakemerkinnät etenkin...
Lue lisääSivut
