Voimalakäynti suurille merkitsijöille
Lumituulen debentuurilainan liikkeellelasku etenee hyvää vauhtia, edellisessä tiedotteessamme kerroimme jo 0,5 miljoonan euron rajan ylittyneen ja yleisömerkinnän tulleen ylimerkityksi. Aiemmin debentuuria merkinneiden kiintiössä on vielä tilaa.
Hankkeen rahoitusta helpottavat suuret merkinnät. Siksi vähintään 100 000 euron kertamerkinnöille maksetaan pienempiä merkintöjä korkeampi korko, 6,2 % vuodessa.
Tämän lisäksi tarjolla on nyt toinen kiinnostava etu. Kaikille vähintään 100 000 euron merkinnän tehneille tarjotaan henkilökohtainen käynti ja voimalaesittely...
Lue lisääMediatiedote 13.3.2014 - Lumituulen debentuurilainan yleisöosuus ylimerkittiin jälleen
Lumituulen debentuurilainan yleisöosuus ylimerkittiin jälleen
Suomalaiset yksityishenkilöt ylimerkitsivät asiakasomisteisen tuulivoimayhtiön Lumituuli Oy:n debentuurilainan yleisöosuuden kahdessa viikossa, samoin kävi viime keväänä. 1,5 miljoonan euron debentuurilainan merkintä on vielä avoinna suurille merkinnöille ja aikaisemmille merkitsijöille. Lumituuli joukkorahoittaa varoilla tuulivoimalainvestointinsa Lumijoella.
Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on rakentamassa tänä vuonna jo toista uutta tuulivoimalaa. Vanha tuulivoimala Lumijoella korvataan...
Lue lisääMediatiedote 3.3.2014 - Lumituuli rakentaa jälleen uuden voimalan joukkorahoituksella
MEDIATIEDOTE 3.3.2014, JULKAISUVAPAA HETI
Lumituuli rakentaa jälleen uuden voimalan joukkorahoituksella
Puolentoista miljoonan euron debentuurilaina avattiin merkittäväksi 1.3.
Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on juuri vihkinyt käyttöön uuden tuulivoimalan Iin Laitakarissa. Voimala merkitsee yhtiölle uutta tukijalkaa ja kasvua astetta suuremmaksi toimijaksi. Jatkoa seuraa välittömästi, sillä yhtiö korvaa jo kesällä vanhan voimalansa Lumijoella uudella, tehokkaammalla ja merkittävästi taloudellisemmalla tuulivoimalalla Vestas V90-2.0 MW.
...
Lue lisääLumituulen uudet osakkeet vuodelta 2013 merkitty Kaupparekisteriin
Kaupparekisterissä oli ruuhkaa, ja osakkeiden merkitsemisessä kesti vähän suunniteltua pidempään. Vuonna 2013 maksetut osakkeet on merkitty 30.1.2014 rekisteriin ja niillä saa nyt täydet oikeudet, mm. ostaa edullista osakassähköämme hintaan 6,00 snt/kWh.
Jos haluat alkaa käyttämään sähköäsi etkä ole vielä ollut asiasta yhteydessä yhtiöön tai Ekosähköön, pyydän ottamaan yhteyttä suoraan Ekosähköön sopimuksen tekemiseksi:
http://ekosahko.julkaisee.fi/tuleasiakkaaksi/71
Osakeantimme jatkuu 28.2. asti ja vielä...
Lue lisääSivut
