Lumituulen uutiskirje

Lumituuli järjestää osakeannin yleisölle + sähkön hinta laski

Lumituuli järjestää osakeannin yleisölle + sähkön hinta laski

Lumituuli laski liikkeelle marraskuun lopulla järjestetyssä, osakkailleen suunnatussa osakeannissa 1960 uutta B-osaketta yhteensä 0,56 miljoonalla eurolla. Osakeanti ehti olemaan auki vain reilut kaksi vuorokautta, kun osakekiintiö oli jo merkitty kokonaan ja anti suljettiin ylimerkinnän takia.

Osakkeeseen kohdistuneen kovan kysynnän vuoksi Lumituuli järjestää uuden yleisöannin vielä ennen joulua.

Lumituuli laskee 16.4. alkaen liikkeelle uutta debentuurilainaa 5 % korolla

Lumituuli on suorin tapa sijoittaa kestävään energiantuotantoon siten, että sijoituksen vaikutukset ovat todennettavissa ja välikäsiä on mahdollisimman vähän

Lumituuli on jo 20-vuotias Suomen ensimmäinen kuluttajaomisteinen tuulivoimayhtiö. Yhtiöjärjestyksen mukaan toiminnan tarkoitus on tuulisähkön tuottamisen lisäksi edistää tuulivoimaa, ja meillä on yhteiskunnallisen missiomme tunnustuksena Suomalaisen Työn Liiton Yhteiskunnallisen yrityksen merkki.

Lumituulella hyvä vuosi 2017, yhtiö täytti 20 vuotta

Lumituulella hyvä vuosi 2017, yhtiö täytti 20 vuotta

20 vuotta täyttänyt yhteisöllinen tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy tuotti vuonna 2017 yhteensä 7,9 GWh päästötöntä tuulisähköä (6,8 GWh vuonna 2016). Lisäksi yhtiö myi osakkuusyhtiönsä Larsmo Vindkraftin sähköä. 

Yhtiön tuotot olivat tilintarkastetun tilinpäätöksen mukaan yhteensä 772 744,74 euroa ja tilikauden voitto 95 375,01 euroa. Lumituulen luottoluokitus on toiseksi paras mahdollinen.

Osakeanti alkoi!

Lumituulen voimalat toimivat viime vuonna loistavasti ja ylittivät tuotantoennusteen. Vastaavasti tänä vuonna ennuste on reippaasti alittunut. Tämä on tuulivoimatuotannossa tavallista. Jotta Lumituuli voisi yhä kehittää uusia hankkeitaan, järjestämme osakeannin 17.-31.10.2016 ja tarjoaa merkittäväksi osakkaille 500 kpl B-osakkeita hintaan 270 e/kpl (yksi uusi osake kutakin vanhaa kohden) sekä yleisölle 500 kpl osakkeita hintaan 300 e/kpl. Kerätyillä varoilla kehitetään uusia projekteja ja vahvistetaan rahoitusasemaa.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Lumituulen uutiskirje