Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Kokous pidetään lauantaina 12.6.2021 alkaen klo 13.00 yhtiön toimistolla (Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki). Koronatilanteesta johtuen toivomme, että et osallistu kokoukseen fyysisesti, vaan etäyhteydellä internetin yli Google Meet -palvelun avulla. Voit myös antaa valtakirjan luotettavalle henkilölle, joka osallistuu puolestasi. Tilaisuudessa ei ole tarjoilua ja käsitellään vain ilmoitetut asiat.
Ilmoittautuminen kokoukseen tulee tehdä ennakkoon, viimeistään keskiviikkona 9.6. sähköpostitse (kysy@lumituuli.fi). Mahdollinen edustaja on...
Lue lisääJaakko Savolahdesta Lumituulen uusi toimitusjohtaja
Jaakko Savolahti aloittaa Suomen ensimmäisen ja suurimman tavallisten ihmisten omistaman tuulivoimayhtiön Lumituulen toimitusjohtajana 1.1.2021.
Savolahden ensimmäisiin tehtäviin kuuluu uuden strategian laatiminen yhdessä Lumituulen hallituksen kanssa, tavoitteena yrityksen toiminnan laajentaminen. Lisäksi hän alkaa vastata yrityksen päivittäisten asioiden hoitamisesta ja kumppanuuksien kehittämisestä.
Savolahdella on vankka kokemus tuulivoiman hankekehityksestä ja ympäristöasioista muun muassa Pöyryltä ja Metsähallituksesta. Lisäksi hän on toiminut yrittäjänä yli 10 vuoden...
Lue lisääLumituulelle etsitään osa-aikaista toimitusjohtajaa
Haemme jatkajaa Lumituuli Oy:n nykyisen toimitusjohtajan ansiokkaalle työlle. Toimitusjohtaja on Lumituuli Oy:n ainoa vakituisesti palkattu henkilö ja yhtiö hyödyntää kumppanuusmallin mukaista toimintatapaa. Työaika on puolipäiväinen ja joustava.
Oletko sinä tuulivoimaa tunteva tai tuulivoimahankkeita taitava ammattilainen? Sopiiko tilanteeseesi puolipäiväinen tehtävä ja oletko kiinnostunut menestymään liiketoiminnan kasvattamisessa? Onnistuessaan uuden toimitusjohtajan vastuut voivat myöhemmin laajeta myös kokopäiväisiksi, mikä puolestaan edellyttää sitoutumista tehtävään heti...
Lue lisääKutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen la 26.9.2020
Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Kokous pidetään lauantaina 26.9.2020 alkaen klo 13.00 yhtiön toimistolla (Pasilanraitio 5, 00240 Helsinki). Koronatilanteesta johtuen toivomme, että et osallistu kokoukseen fyysisesti, vaan etäyhteydellä internetin yli Zoomilla. Voit myös antaa valtakirjan luotettavalle henkilölle, joka osallistuu puolestasi. Tilaisuudessa ei ole tarjoilua ja käsitellään vain ilmoitetut asiat.
Ilmoittautuminen kokoukseen tulee tehdä ennakkoon, viimeistään keskiviikkona 23.9, sähköpostitse (...
Lue lisääSivut
