Ekosähköhän on päätynyt yrityskaupassa Lumme Energialle, jonka myymästä sähköstä peräti kolmasosa on fossiilista, vaikka markkinoinnissa kovasti käyttävät kuvia luontomaisemista ja tuulimyllyistä.
Luulen että en varmaan ole ihan ainoa, jonka mielestä on hieman kiusallinen ajatus, että juuri Lumme Energia on päätynyt näin keskeiseksi yhteistyökumppaniksemme. Ymmärrän toki, että yhteistyösopimuksesta irtautuminen, uuden kumppanin löytäminen ja osakkaiden sopimusten vaihto ei mikään ihan triviaali operaatio olisi, mutta mielestäni sen mahdollisuutta olisi ainakin aiheellista pohtia. Mitä mieltä muut on?
Itse toivoisin lisäystä
Itse toivoisin lisäystä tarjolla oleviin tariffeihin. Nythän Lumituulen osakkaille on tarjolla vain yksi tarffi, joka ei kannusta ohjaamaan omaa kulutustaan sähköverkon kannalta järkeviin ajankohtiin. Jos tariffi olisi pörssisähköpohjainen ja siinä huomioitaisiin Lumituuli osakkeet jotenkin esim. kuukauden pörssisähköhinnan keskiarvon perusteella, niin se olisi jo parempi vaihtoehto. Toinen asia, jonka tarriffi voisi ottaa huomioon, on oma sähkön pientuotanto.
Ymmärrän kyllä että tällaiset muutokset ovat suuria ja niiden toteuttaminen kustantaa varmaankin aika paljon.
Esko Tahvanainen
Tariffien lisäys tariffeihin
Tariffien lisäys tariffeihin olisi kyllä hyvä. Nyt tuo Ekosähkö Aktiivi -hinta on markkinatasoon nähden mielestäni korkea, onkohan siihen tulossa päivitystä lähiaikoina.
Samaa mieltä
Samaa mieltä
Toivottavasti löytyisi uusia ja kokonaisuudessaan parempia vaihtoehtoja.
Uusi yhteistyökumppani Lumituulelle
Olen täysin samaa mieltä, että Lumme-Energia täysin väärä kumppani Lumituulelle. Sähkön hinta on muita korkeampi ja pörssisähköön ei voi vaihtaa menettämättä Lumituulen osakesähköä. Onko joku saanut vaihdettua Lumituulen sähkölle jonkun muun toimittajan?
Merituuli
Joustavuutta lisää
Ejosähkö Aktiivi on hurjan kallista vielä huhtikuussakin ja toukokuussakin ylihintaista. Mielestäni Lumituulen osakassähköä pitäisi voida hyödyntää, vaikka vaihtaa sopimuksen Ekosähkön pörssisähköön. Nyt se ei ole mahdollista.
Uusi kumppani harkintaan
Ekosähkö oli aikanaan hyvä ja luonteva yhteistyökumppani, mutta nyt Lumme-energian osana oli aiheellista tarkastella muita mahdollisia kumppaneita. Esim. Ilmatar on uusiutuvaan sähköön erikoistunut sähköyhtiö, tosin heidän markkinnoinnissa keskiössä oma tuotanto, joten en tiedä löytyykö intressiä yhteistyöhön.