Joukkorahoituksella tuulivoimaa: Osakeanti Lumituulen voimalan uusimiseksi jatkuu 15.10. saakka

Joukkorahoituksella tuulivoimaa: Osakeanti Lumituulen voimalan uusimiseksi jatkuu 15.10. saakka

Tuulivoimalatyömaa hyvässä vauhdissa Lumijoella

 

Yhteisöllinen tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy on rakentamassa aiemman korvaavaa tuulivoimalaitosta Lumijoella. Vanha keinosaarella sijaitseva tuulivoimala korvataan kolme kertaa tehokkaammalla Vestas V90-2.0 MW voimalalla. Kokoluokan kasvattaminen hyväksi osoittautuneella paikalla lisää sähköntuotantoa ja on taloudellisempaa kuin vanhan voimalan käyttäminen edelleen. Työmaa etenee hyvin: Uusi tuulivoimala on jo tuotu Raahen satamaan, voimalasaarta on laajennettu ja parhaillaan työmaalla rakennetaan uuden voimalan perustuksia.

Lumituuli on kerännyt aiemmin jo yli kaksi miljoonaa euroa joukkorahoituksella ja hakee käynnissä olevalla osakeannilla lisärahoitusta voimalaprojektia varten. ”Investointi on jo rahoitettu, mutta annin tarkoituksena on keventää pankkilainan osuutta kokonaisuudessa”, toimitusjohtaja Sampsa Hario toteaa. Tämä parantaa projektin taloudellista kannattavuutta edelleen ja tuo enemmän pelivaraa tulevaisuuden suunnitelmiin. ”Erityisesti uudet pienyritysasiakkaat ovat tervetulleita, siirtyminen tuulivoiman käyttöön toisi monelle yritykselle merkittävää imago- ja markkinointihyötyä”, Hario muistuttaa.

Lumituuli myy tuotettua tuulisähköä edulliseen hintaan, mutta vain omistajilleen. 15.10. päättyvässä osakeannissa tarjotaan sekä yrityksille että yksityishenkilöille osakkeita, jotka vastaavat vielä myymättä olevaa osuutta tulevasta sähköntuotannosta. Jokainen 265 € maksava osake antaa oikeuden ostaa 500 kWh tuulisähköä vuodessa, ja antaa myös muut osakkaan oikeudet yhtiöön. Lumituulen osakkaana ja asiakkaana on niin yksityishenkilöitä, yrityksiä kuin julkista valtaa edustavia organisaatioita.

***

Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Yhtiöllä on vuonna 1999 rakennettu 660 kW tuulivoimala Lumijoella ja maaliskuussa 2014 valmistunut 800 kW voimala Iissä. Yhtiö on ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on n. 1200 osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä. Yhtiö toimii eettisesti ja vastuullisesti ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutuksen ympäristöön ja yhteiskuntaan. Lumituulelle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki, jonka saa yritys, jonka ensisijainen tavoite on ratkoa yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.

Lumituulen sähköä ostamalla vaikutat. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tuotot on käytettävä uusiin tuulivoimainvestointeihin. Jokainen yhtiölle maksettu euro on siis investointi lisätuulivoimaan.