Sähkäleen tuotanto seis?

Olen katsellut huolestuneena Sähkäleen tuotantograageja, sillä niiden mukaan kuukauteen ei ole saatu yhtään sähköä. Mitään ilmoitusta tuotantokatkoksesta en ole huomannut, eikä kukaan vaikuta olevan huolissaan asiasta. Osaisiko joku valaista tilannetta minullekin?

t. Sähkön ostaja, mutta nytkö se loppuu...

Forums: 

Sähkäleen tuotanto

Terve!

Kuten huomasitkin, kuukauden verran on sähköntuotanto ollut pysähdyksissä voimalan rikkoutumisen vuoksi. Voimalammehan sijaitsee keinosaarella, ja rikkoutuminen sattui hankalaan aikaan, kun meri on jo ohuessa jäässä ja veneet nostettu Lumijoella vesiltä, mutta jää ei vielä kanna kunnolla. Odotellaan siis pakastuvaa, jotta huolto pääsee voimalalle.

Sampsa Hario, toimitusjohtaja

Katko jatkuu

Katko jatkuu valitettavasti yhä, sillä kunnon jääpeitettä ei ole vielä muodostunut. Toivotaan, että pian saadaan mylly taas käyntiin. Tänä vuonna on ollut huonoa onnea rikkoutumisten osalta.

Voimalan seisokki

Lauri Saarinen

Harmittavaa, että sähkäleen tuotantokatkos näyttäisi venyneen kahteen kuukauteen. Onko syy pelkästään kelirikossa? Mistä huoltajat muuten erilaisissa tilanteissa saapuvat?

Katkosta

Nyt on ollut niin hyvä pakkanen, että jään yli päästään taas ja tänään on tarkoitus aloittaa huolto. Meillä on valmistajan kanssa sopimus huolloista, ja huoltomiehen tulevat Luulajasta.

Tässähän oli lisäksi huono tuuri, kun ensimmäinen korjausyritys lokakuun lopulla ei onnistunut myrskyn vuoksi. Sen jälkeen tulivat jääongelmat.

Ensi kevään kelirikkoa ajatellen kuljetusmahdollisuus tullaan varmistamaan paremmin. Etsimme alueelta ilmatyynyaluksen tähän tarkoitukseen.