Toinen mahdollinen strategiapäivitys?

Foorumilla olikin jo keskustelu mahdollisesta strategian päivitystarpeesta mutta aloitan uuden keskustelun koska ensimmäinen koski aurinkoenergiaa.

Niin kannatettavaa kuin tuulivoima onkin, yhä enemmän rupeaa mieltä vaivaamaan hankkeiden vaikutukset voimaloiden lähistöllä. Kuten elokuun tiedotteessakin kerrottiin, voimaloita suunnitellaan Natura-alueiden ja lintujen muuttoreittien tuntumaan. Miksi niin pitää olla? Rakennettua ympäristöä on yhä enemmän ja eikö jotkut yhtiöt jo nyt keskity rakentamaan tuulivoimaa nimenomaan sellaisiin paikkoihin. Tietysti merellä tuulee enemmän mutta tällaiset sijoituspaikat syövät tuulivoiman uskottavuutta ja suosiotakin luonnonystävien keskuudessa.

Forums: 

Tuulivoimaloiden sijoittelun dilemma

Yritämme rakentaa tuulivoimaa sinne, missä sitä on jo, mutta ne paikat ovat toistaiseksi tosi harvassa... Moniin maakuntakaavoihin ollaan tekemässä päivityksiä koskien tuulivoiman sijoittelua maakuntiin ja siinä yhteydessä myös Lumituuli ja Suomen tuulivoimayhdistys on kommentoinut kaavaehdotuksia.

Sijoitteluun vaikuttavat mm. seuraavat tekijät:

Tuulisuus, joka vaikuttaa kannattavuuteen. Suomessa tuulee eniten länsirannikolla. Sielläkin tuulivoimalasta saadaan tuottava kahdella tapaa: rakentamalla tuuliseen paikkaan, tai rakentamalla korkealle. Jos pitää rakentaa korkealle, voimala on kalliimpi ja tarvitsee enemmän tukea yhteiskunnalta, sekä tietysti näkyy ja kuuluu pidemmälle.

Viranomaismääräykset: Ilmailuhallinto rajoittaa rakentamista lentokenttien lähelle (10 km) merkittävästi, Tiehallinto rajoittaa etäisyyksiä teihin ja rautateihin, Puolustusvoimat rajoittaa etäisyyksiä valvontatutkiin, harjoitusalueille ja varalaskupaikoille. Näiden lisäksi on lukemattomia muita tahoja, jotka haluavat tuulivoimalat pois omalta vastuualueeltaan.

Ympäristöarvot: Tuulivoimalat eivät ole samalla tapaa vaarallisia luonnolle kuin muu ihmisen toiminta. Ne rakennetaan kerran ja sen jälkeen pyörivät ilman päästöjä ja vähäisellä kuljetusliikenteellä. Linnut ja lepakot saattavat kuitenkin törmätä niihin. Lintujen törmäysriskistä on aiemmin kirjoitettu tällä foorumilla:
http://www.lumituuli.fi/node/81

Rakentamismääräykset estävät käytännössä rakentamisen 500-1000 metriä lähemmäs asuinrakennuksia, mukaanlukien kesämökkejä, joita on Suomen rannikolla tiheässä. Ympäristöministeriö on esittänyt jopa tiukempia rajoja äänelle: vertailun vuoksi uudet jääkaapitkin pitävät kovempaa ääntä kuin tuulivoimalalta vaadittu 35 dB.

Tie- ja sähköverkkoyhteydet: Syrjäisillä sijainneilla oma yhteys kantaverkkoon (0,1 milj. euroa per km) ja sähköasema (alkaen 0,5 milj. euroa) muodostavat usein merkittävän osan tuulipuiston kehityskustannuksista.

Nimby: not in my back yard. Monet kannattavat tuulivoimaa, mutta vastustavat sen tuloa omaan ympäristöönsä. Toisaalta taas Motivan tutkimuksessa nämä pelot laantuvat kyllä sen jälkeen kun tuulipuisto on rakennettu ja todelliset vaikutukset on huomattu.

Eli yhteenvetona:

Miksei siis rakenneta jo rakennettuun ympäristöön?
Haasteena ovat siellä siis tiukat melumääräykset, suuret pakolliset minimietäisyydet teistä ja lentokentistä ja paikallinen vastustus. Nämä koskevat niin maaseutua kuin kaupunkimaisempaakin ympäristöä. Tämä on yksi pääsyistä sille, että tuulivoimaa ollaan ylipäätään siirtämässä merelle: merituulivoima on 2-4 kertaa kalliimpaa kuin maalla!

Miksei siis jonnekin perämetsiin kauemmas ihmisten näkyviltä?
Haasteena ovat siellä kannattavuus, sähköverkon ja teiden rakentaminen sekä ympäristönsuojelulliset kysymykset (suojelu- ja hiljaiset alueet, maisema).

Teet niin tai näin, kaikkia toiveita ja arvotuksia ei siis ole mahdollista miellyttää.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että jokainen tuulivoimala vähentää aikanaan muuta sähköntuotantokapasiteettia. Suomeen on tulossa vähintään 2500 MW tuulivoimaa v. 2020 mennessä, ja tämä vähentää muuta sähköntuotannon tarvetta ja sähkön ostamista Venäjältä, sekä pienentää hiilidioksidipäästöjä. Ilmastonmuutos tuhoaa varmuudella enemmän lajeja kuin tuulivoiman paikalliset vaikutukset.

Voimalan koko

Ymmärtääkseni ainakin Lumituulen nykyisen voimalan paikka on sähköntuotannon kannalta varsin hyvä. Se on suomen tuulisimmalla alueella (tuulisuuskartan mukaan) ja toisaalta keinosaari on lähellä mannerta, joten huolto on ilmeisesti melko helppoa verrattuna kauemmas merelle suunniteltuihin voimaloihin.

Tästä herää kuitenkin kysymys, että eikö näin hyvälle paikalle kannattaisi rakentaa vielä tehokkaampi voimala, jotta yhdellä rakennetulla voimalalla saataisiin tuotettua sähköä mahdollisimman paljon?

Tällä hetkellä suunnitellaan yleisesti ottaen usein jo 3 MW voimaloita, joten Lumituulen suunnitellun uuden voimalan teho 1,65 MW on vain noin puolet tuosta.

Kun nytkin voimalan uusimistarve on syntynyt siitä, että tuulivoimatekniikka on kehittynyt paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin eikö nyt olisi viisasta katsoa mahdollisimman pitkälle tulevaisuuten, jottei taas synny uusimistarve joidenkin vuosien kuluttua?

Sähköverkko rajoittaa

Terve, hyvä huomio. Valitettavasti Lumijoella paikallinen sähkön jakeluverkko, johon voimalamme on liitetty, ei voi ottaa vastaan yli 1,65 MW tuotantotehoa. Muutoin ilman muuta olisimme tekemässä paikalle suurempaa voimalaa.

Suuremman tehon liittäminen edellyttäisi yli 20 km liityntäjohdon rakentamista sähköasemalle, mikä ei ole taloudellisesti kannattavaa vain yhtä voimalaa varten.