Uusi projekti, uusi debentuurilaina

Lumituulen uutiskirje

UUSI PROJEKTI, UUSI DEBENTUURILAINA
Vuonna 2012 Lumituuli oli uusimassa 15 vuotta vanhan voimalansa Lumijoella, mutta hanke pysähtyi mökkiläisen valitukseen ja voimalatoimittajan vaikeuksiin. Nyt valitus on käsitelty ja voimalan uusimista jatketaan. Saimme hyvän tarjouksen Vestas V90-voimalasta, joka asennetaan keinosaarelle vielä tämän vuoden aikana.

Voimalan rahoittamiseen otetaan 2/3 pankkilainaa, ja loppuosaan tarvittava omarahoitusosuus kerätään pääosin debentuurilainalla. Yleisölle tarjotaan 139 000 euron debentuurilaina, kokeneille sijoittajille tai aiemmin debentuuria merkinneille on suunnattu 311 000 euron osuus. Näille maksetaan 6,1 % vuotuista korkoa. Yli 100 000 euron merkinnöille on erillinen miljoonan euron kiintiö, ja näille merkinnöille maksetaan 6,2 % korko.

Edellinen 300 000 euron merkintä noin vuosi sitten tuli ylimerkityksi 1,5 viikossa, joten odotamme nopeaa merkintää. Hallitus voi sulkea merkinnän ennen sen päättymistä. Huomaa, että debentuurilainaan kuten muihinkin sijoituksiin liittyy pääoman menettämisen riski, konkurssitilanteessa se ja sen korko maksetaan viimeisellä etusijalla takaisin.

Tee merkintä sivulla www.lumituuli.fi/merkinta

UUDET OSAKKEET MERKITÄÄN KAUPPAREKISTERIIN MAALISKUUSSA
Lumituulen osakeannissa merkittiin 1.10.-28.2.2014 yhteensä 399 osaketta. Osakkeista on tullut ilmoitus maksun perilletulosta niille, joiden maksu on ajoissa tullut perille. Merkinnät on hyväksytty hallituksen kokouksessa, mutta niiden merkinnässä Kaupparekisteriin kestää vielä jonkin aikaa. Arviomme mukaan ne on merkitty Kaupparekisteriin tämän kuun aikana.

IIN VOIMALA NIMETTY: SIPI
Iin avajaisissa kerättiin nimiä uudelle voimalalle. Oli Sipin nimipäivä, ja moni ehdotti jotain Sipiin viittaavaa nimeä. Hallitus päättikin kokouksessaan 24.2. nimetä uuden voimalan Sipiksi!

Lisää voimalasta omalla sivullaan www.lumituuli.fi/ii-laitakari