Lumituuli Oy kaksinkertaistaa tuulivoimatuotantonsa rakentamalla kuluttajarahoitteista tuulivoimaa Iissä
Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulivoimayhtiö Lumituuli Oy aloittaa rakennustyöt tuulivoimalatyömaalla Iissä. Yhtiö on kerännyt yli puoli miljoonaa euroa osakeanneilla ja rakentaa nyt 75-metrisen Enercon E-53 -tuulivoimalan Iin Laitakariin. Voimala valmistuu vuoden loppuun mennessä ja tuottaa vuosittain 1900 MWh sähköä, eli noin tuhannen kerrostalokaksion kulutuksen verran. Sähkö myydään Lumituulen osakkaille, jotka voivat näin käyttää taatusti tuulisähköä.
"Lainoittajapankin löytäminen oli todella työlästä ja vei pitkään. Pankit ovat vetäneet pk-yritysten lainahanat todella tiukille", toimitusjohtaja Sampsa Hario kertoo. "Onneksi toimintamallimme voi tukeutua myös yksityishenkilöiden osakkuuteen, ja 2/3 hankkeen rahoituksesta tuleekin osakkailtamme ja tulorahoituksesta."
Seuraavaksi Lumituuli Oy laskee vielä liikkeelle debentuurilainan osakkaiden merkittäväksi. Lainan merkintä alkaa 6. toukokuuta 2013 ja kestää maksimissaan kolme viikkoa. ”Lainan odotetaan tulevan merkityksi loppuun nopeasti, sillä tämä on erinomainen tapa sijoittaa suoraan puhtaaseen energiaan”, toimitusjohtaja sanoo. Tuhannen euron velkakirjoihin jakautuvalla lainalla kerätään rahoitusta tuulivoimainvestointiin 300 000 euron edestä. Viiden vuoden lainalle maksetaan 5 % vuotuista korkoa. Kuluja ei merkinnästä peritä.
*Lisätietoja:*
Toimitusjohtaja Sampsa Hario, sampsa.hario@lumituuli.fi , p. 040-5858483
Kuvat ja logot: www.lumituuli.fi/press