Tiedote 8.12.2014 Joukkorahoitteisen Lumituulen tuulivoimala pyörii

Tiedote 8.12.2014

Joukkorahoitteisen Lumituulen tuulivoimala pyörii

 

Lumituuli Oy:n uusi tuulivoimala Lumijoella on nyt pystytetty ja voimalavalmistajan tekemät asennukset valmistuivat itsenäisyyspäiväksi. Voimala käynnistettiin illalla 5.12.2014 ja se tuotti ensimmäiset kilowattituntinsa. Sähköverkkoliitynnässä on vielä asetteluja tehtävänä, mutta voimala on nyt valmis koekäyttöjä varten.

Suomen ensimmäinen ja suurin tavallisten ihmisten omistama tuulivoimayhtiö korvasi marraskuussa 2014 vuodesta 1999 toimineen vanhan V47-tuulivoimalansa uudella ja tehokkaammalla Vestas V90-2.0 MW tuulivoimalalla. Voimala sijaitsee keinosaarella noin 800 metrin päässä rannasta. Sen torni on 80 metriä korkea ja siipien halkaisija 90 metriä.

Lumituuli laskee rahoituksensa vahvistamiseksi liikkeelle 5 %:n kiinteäkorkoisen 4,5-vuotisen debentuurilainan. Sen laina-aika alkaa 1.1.2015 ja päättyy 30.6.2019. Merkintä tapahtuu 1000 euron erissä 1.12. alkaen osoitteessa www.lumituuli.fi/merkinta. Merkintä suljetaan heti kun tavoitesumma 100 000 euroa on saavutettu, viikossa on merkitty jo yli puolet lainasta. Lumituuli on kerännyt aiempina vuosina jo yli 3 miljoonaa euroa joukkorahoituksella ja suunnitelmissa on vuoden 2015 aikana vahvistaa rahoitusta vielä uusilla debentuurilaina-anneilla.

***

Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Yhtiö korvasi marraskuussa 2014 vanhan tuulivoimalansa Lumijoen Varjakassa uudella ja sen lisäksi sillä on keväällä 2014 valmistunut 800 kW voimala Iissä. Yhtiö on Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on yli 1200 osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä. Yhtiö toimii eettisesti ja vastuullisesti ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutuksen ympäristöön ja yhteiskuntaan. Lumituulelle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki, jonka saa yritys, jonka ensisijainen tavoite on ratkoa yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.

Lumituulen sähköä ostamalla vaikutat. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tuotot on käytettävä uusiin tuulivoimainvestointeihin. Jokainen yhtiölle maksettu euro on siis investointi lisätuulivoimaan.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Sampsa Hario, sampsa.hario@lumituuli.fi  ja p. 040-5858483

Kehityspäällikkö Timo Lahti, timo.lahti@lumituuli.fi ja p. 050-3278196

Kuvat ja logot: www.lumituuli.fi/press

 

Forums: