Strategian päivitys tarpeen?

Lumituuli on nimensä mukaisesti keskittynyt tuulivoiman edistämiseen Suomessa. Osakkaana olen asiaan luonnollisesti hyvin sitoutunut.

Äskeisen osakastiedotteen jälkeen (Natura-lausunto suunnitellun tuulipuiston ympäristövaikutuksista) tuli kuitenkin mieleen se, että ehkäpä Lumituulen tulee laajentaa ajatteluaan aurinkosähkön suuntaan. Aurinkopaneeleissa on viime vuosina tapahtunut niin huimaa kehitystä, että nimenomaan aurinkovoimalat alkavat olla kilpailukykyisiä perinteisen energiantuotannon kanssa.

Sopivia alueita aurinkovoimalalle ei ole vaikea löytää eikä voimaloita tarvitse tehdä ympäristön kannalta herkille alueille (kuten tuulivoimalat pääsääntöisesti). Aurinkopaneelipuistot eivät myöskään ole vaarallisia linnuille tai muille eläimille. Aurinkopaneelien teho on kasvanut ja käyttöikä pidentynyt merkittävästi, joten tekniset edellytykset paranevat melkein Mooren lain mukaisesti.

Tämä on vähän out-of-the-box -ajattelua. Ja siksi varmaan ammutaan alas epäsovinnaisena. But at least I tried :)

Forums: 

Aurinkoenergiaa

Ekeberg60 kirjoitti kuin minun ajatuksiani! Olen käyttänyt menestyksellä jo varhaiselta 90-luvulta kesämökillä aurinkoenergiaa, ja nykyiset järjestelmät ovat tosi paljon tehokkaampia kuin minun ensimmäiseni, joka sekin nosti veden järvestä saunaan, näytti tv:n kuvaa ja valaisi torpan. Nyt voin jopa käyttää jääkaappia auringolla - kuitenkaan syksyllä ei enää virta siihen riitä kun pimeä aika on niin paljon pidempi kuin esim. kevättalvella. Akkuja olisi kehitettävä vielä tehokkaammiksi, tai ratkaistava sähkön varastointi muuten. Olen ollut "sijoitukseeni" erittäin tyytyväinen, ja suosittelen aina kaikille muillekin omaa aurinkovoimalaa. Myös suuremmat yksiköt ovat jo todellisuutta, esim. joidenkin kerrostalojen energiantuottajana.
Mitä mahtavat muut Lumituulen osakkaat & toimijat tuulienergian lisäksi myös aurinkoenergiaan suuntautumisesta tuumia?

Koskaan ei ole liian myöhäistä...

Aurinkosähkö

Hyvä avaus!

Olen tutkinut asiaa pintapuolisesti ja tässä arvioni. Jos luvuissa on paljon pielessä otan mielelläni korjauksia vastaan.

Teollinen tuotanto

Aurinkosähkön (paneelit) hinta on tullut alas kovaa tahtia (aivan muutamassa vuodessa pudonnut puolella!). Nyt näyttää 100 kWp teollista kapasiteettia maksavan enää 100 000 euroa, plus asennus. Suomessa pohjoisessa saadaan 10 % vähemmän sähköenergiaa kuin etelässä, ja tämä tuottaa n. 80-90 MWh vuodessa => noin 1,3 e/kWh/v

Vertailun vuoksi 3 MW tuulivoimalakapasiteettia maksaa asennuksineen 5 miljoonaa ja tuottaa 8000 MWh vuodessa => 0,63 e/kWh/v.

Kreikassa tai Espanjassa sama paneeli tuottaisi kaksi kertaa enemmän. Sääolosuhteilla on suuri vaikutus.

Huomattavaa on, että huoltotarvetta, maanvuokraa tms. ei ole laskettu näihin mukaan. Aurinkopaneelin tuotanto laskee vuodessa n. 0,5 %.

Aurinkosähkön ongelmana on löytää hyvä tasainen ja aurinkoinen paikka, jossa paneeli ei vaurioidu eikä vandaali tai varas pääse puuhaamaan. 100 kW voimala vaatii yli 700 m2 tilaa ja painaa telineineen yli 10000 kg. Käytännössä voimalat on rakennettu talojen katoille.

TEMiltä voi saada energiatukea, mutta silti kaupallinen tuotanto ei ole mikään rahasampo. Jos kehitys jatkuu näin, alkaa aurinkopaneeli päästä samoihin numeroihin tuulivoiman kanssa. Luvitus ym. on ainakin ehdottomasti helpompaa.

Oma kulutus

Pienemmissä yksiköissä paneelit ja tarvittavat lisälaitteet maksavat enemmän (2-3x teollinen kapasiteetti). Akut kestävät viitisen vuotta.

Oman kulutuksen korvaajana aurinkosähköstä "saa" myös sähköveron ja siirtomaksun osuuden, jolloin tuotannon arvo on yli 10 snt/kWh - enemmän kuin tuulivoiman syöttötariffi. Aurinkosähkön käyttöön suhtaudutaan positiivisesti, esim. Helsingin uudessa rakennusjärjestyksessä aurinkokeräimet ja -paneelit on vapautettu toimenpideluvan hakemisesta. Aurinkokeräin, joka lämmittää käyttö- tai lämmitysvettä on vieläpä paneelia tehokkaampi.

Oman sähkönkäytön vähentäjäksi edullinen paneeli on hyvä ajatus (kunhan hankintahinta on edullinen). Ilman sähköverkkoliityntää se on yleensä edullisin sähköntuotantomuoto.

Kaikkia uusiutuvan energian muotoja tarvitaan

Kiteyttäisin näin: Uusiutuvan energian tuotannossa on hyvin mahdollista saada suuri tuotto kun on mahdollisuus yhdistää useista eri puroista suuri virta. Tämä on vapaamuotoinen lainaus Aalto yliopiston energiatekniikan professori Peter Lundin näkemyksestä.

Toisin sanoen suuri tuotanto saavutetaan kun käytetään ja kehitetään kaikkia niitä mahdollisuuksia joita uusiutuvan energian tuotantoon ja järkevään energiankäyttöön on. Moninaisuus ei ole hankalaa. Siitä on myös hyötyä.

Uusituvan energian alalla on jo tapahtunut suuri muutos: alkuun ei ollut yritysmaailmassa lähes ollenkaan tämän alan eteen päin pyrkiviä toimijoita. Kun tämän yritystoiminnan kehitys nyt etenee lisääntyvällä vauhdilla, saadaan yhä useammille ihmisille työtä uusiutuvan energian alalla. Toimijat lisääntyvät ja pian alkaa kehittäjiä olla tarpeeksi miettimäsää näitä asioita hyvin paljon laajemmin ja monipuolisemmin. Luultavasti erilaisia uusiutuvan energian tekniikoita ilmestyy lähitulevaisuudessa tarjolle suorastaan valtavasti. Niitä tosin tullaan hyödyntämään eri mitoissa riippuen kunkin tekniikan mahdollisuuksista. Ratkaisujen erilaisuus ei yhteiskunnallisesti ajatellen ole hankalaa, vaan siitä on myös etua esimerkiksi työllisyys- talous- ja osaamisasioiden kehityksen kannalta. Sekä siinä, että ennen toiminnassa hukkaan menneet resurssit saadaan hyödynnettyä. Yleistyvä piirre on myös, että yhdistettään erilaisia tekniikoita samaan järjestelmään sen taloudellisuuden ja teknisen toiminnan optimoimiseksi. Tämäkään ei ole hankalaa ja kallista, sillä näistä mahdollisuuksista toteutuvat käytännössä ne jotka ovat taloudellisesti järkeviä. Erilaisia ratkaisujen kombinaatioita syntyy näin jopa yksittäisiä tekniikoita lukuisammin. Ratkaisun järkevyys voi määräytyä paikallisista oloista ja valmiit tuotteet löytyvät kaupasta testattuna ja koeteltuna. Ohjeet ja osaaminen niiden yhdistäminen löytyy joskus jopa laitteiden valmistajalta. Rakentajien kannatta kuitenkin muistaa, että parasta asiantuntemusta toki tarvitaan, muuten järjestelmien hyötysuhde voi jäädä paljonkin jälkeen optimaalisesta ja osa hyödystä saavuttamatta.

Energiasysteemien yhdistäminen voi olla hyvin kannattavaa. Esimerkiksi puupellettien puristaminen tuulienergialla voi tuottaa myös kohtalaisen kokoisen omakotitaloalueen tai vaikkapa ison kasvihuoneen lämmön pelletin valmistusprosessin hukkalämmöstä. Ajatellaan, että pellettitehdas on lähellä tuulivoimalaa ja sähkö tulee paljon tehdasta tehokkaammasta tuulivoimalasta (harvoin on niin tyyntä ettei voimala pyöri). Silloin voimalasta tulee sähkö suoraan pellettien valmistuslaitokseen, sähkön siirtoa ei valtakunnan verkossa tarvita ja siirto on maksutonta ja yrittäjä voi ostaa sähkön hyvin halvalla tuulivoimayhtiöltä. Tällainen ajattelu ei ole nykymaailmassa enää mitään 'viherpiipertäjien näpertelyä'. Mikä kannattaa yritystoiminnassa, sitä voidaan tehdä. Ei lainkaan haittaa sekään, ettei yhtä yleistä perusratkaisua yhteiskunnan energian käyttöön välttämättä ole. Tämä pitää vain ymmärtää energia-asioissakin. Eiväthän talotkaan ole keskenään samanlaisia. Teollisuuslaitoksetkin ovat keskenään aivan erilaisia. Rakennusten ja teollisuuden ympärillä pyörii suuri osa energia ja materiaalivirroista. Vain jotkin niistä ovat keskenään samankaltaisia. Energiajärjestelmät voidaan sovittaa niihin tilanteeseen parhaiten sopivalla tavalla.

Kolmas suuri energian kuluttaja on liikenne. Mutta siinäkin alkaa olla ainekset erilaisten energianlähteiden ja polttoaineiden rinnakkaiselle hyödyntämiselle. Ruotsissa ja Saksassa tämä on suuri ilmiö. Hyvä esimerkki liikennepolttoaineista on metaanikaasu (biokaasu ja maakaasu). Biokaasua käytetäänkin Ruotsissa voimakkaasti laajenevassa mitassa autojen polttoaineena. Sen tuotantomahdollisuudet jäteaineista ovat suuret. Biokaasu on uusiutuva polttoaine. Ja jälleen tämä polttoaine saadaan ja tuotetaan ilman mitään merkittäviä ongelmia siitä, että se tehdään monista eri lähteistä: kaatopaikalta, jätevedestä, ruuantähteistä, ennen tarpeettomina käsitellyistä kasvinosista, sitä voidaan myös valmistaa synteettisesti uusiutuvalla energialla. Flexifuel- autoja saa varsin pienellä lisäkustannuksella, joka on nopeasti maksettu takaisin esimerkiksi biokaasun ollessa kevyemmin verotettuna ja ylivertaisena ekologisena ratkaisuna fossiilista polttoainetta halvempaa. Silloin kun tällaiset asiat alkavat kannatta taloudellisesti syntyy nopeasti leviävä ilmiöitä ja trendi, joka vetää normaaliksi muuttuessaan mukaansa kankeammankin osan kansakunnasta.

Tällä tavoin uusiutuvan energian hyödyntäminen laajenevassa mitassa alkaa melko helposti ikiään kuin itsestään, silloin kun yksittäiset uusiutuvan energian tuotantomuodot saavuttavat taloudellisen kannattavuuden kannalta sopivan rajan. Suurin vaikeus tällaisen kehityksen ja työn alkutaipaleella on asenteiden muuttaminen. Sekin yleisesti helpottuu kun uusiutuvan energian massiiviset mahdollisuudet alkavat tulla toimivien esimerkkien kautta laajasti tunnetuksi.

Näkisin myös, että maailma on muuttunut. Energia-ala on murroksessa. Emme elä enää monomaanisen energia-ajattelun maailmassa. Oma mielipiteeni Lumituulen strategiasta on, että pienehköillä taloudellisilla panoksilla voisimme myös olla kehittämässä ja kokeilemassa joitakin tällaisia toimintatapoja.

Lauri Saarinen, Livady