Mediatiedote 2.10.2013 - Lumituuli Oy alkaa suunnitella tuulivoimaa Helsinkiin ja kerää varoja osakeannilla

MEDIATIEDOTE 2.10.2013, JULKAISUVAPAA HETI

Lumituuli Oy alkaa suunnitella tuulivoimaa Helsinkiin ja kerää varoja osakeannilla

Lumituuli on ryhtynyt selvittämään tuulivoimahankkeen mahdollisuuksia Helsingissä. Kaupunki on koko maan suurimpia sähkönkuluttajia, joka kuluttaisi helposti lyhyen siirtoyhteyden päässä tuulivoimaloiden koko tuotannon. Helsingin kaupungilla on tavoitteena leikata ilmastopäästöjään 39 % vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tähän urakkaan tarvitaan myös tuulivoimaa, ja on sekä taloudellisesti järkevää että tasapuolista rakentaa sitä myös Helsingin kaupungin alueella. Toivomme kaupungilta myötämielistä suhtautumista hankkeeseen.

Helsinki sijaitsee kohtuullisen tuulisella alueella, ja sen sisällä on kohteita joissa tuotanto-olot tuulivoimalle ovat hyvät, jopa erinomaiset. On tärkeää sovittaa yhteen tuulivoiman tuotanto ja sen tarjoamat mahdollisuudet muiden maankäyttömuotojen kanssa maan tiheimmin asutulla alueella. Tyypillisesti tuulivoimahankkeet herättävät suurinta vastustusta niissä, jotka eivät tuulivoimaloita lähiympäristössään koe. Rakentamisen jälkeen vastustus laskee voimakkaasti, erityisesti voimaloiden lähellä asuvilla. Tuulivoiman toteuttaminen alueella pienemmässä mittakaavassa tasoittaa siten tietä mahdollisille suuremmille tuuliprojekteille.

Lumituulen uudesta voimalasta riittää sähköä uusille osakkaille!

Lumituuli rakentaa paraikaa tuulivoimalaa Iin Laitakariin. 73-metrinen 800 kW Enercon E-53 -tuulivoimala valmistuu vuoden loppuun mennessä ja tuottaa vuosittain ainakin 1900 MWh sähköä, eli noin tuhannen kerrostalokaksion kulutuksen verran.

Lumituulella tulee siis olemaan paljon uutta sähköä myytäväksi osakkaillemme, ja nyt Lumituuli kerää osakeannilla pääomia uusiin investointeihin 27.8.2013–28.2.2014 välisenä aikana.

Lumituulen sähkö tulee ainoastaan omasta tuulivoimasta ja tuotot käytetään yhtiöjärjestyksen määräyksen mukaisesti ensisijaisesti tuulivoiman rakentamiseen. Vihreässä sähkössä tärkeintä on se, kenelle sähköstä maksaa. Lumituulen sähkö on tuotettu ainoastaan tuulivoimalla – muuta tuotantoa meillä ei ole.

Lumituuli on kehittää tällä hetkellä useita tuulivoimalahankkeita, joista pisimmällä ovat Iin Laitakarin tuulivoimalan rakentaminen (valmis 2013 lopussa) ja Lumijoen voimalan uusiminen (alkaa aikaisintaan 2014).

Tule mukaan! Osakkeita voivat merkitä niin vanhat osakkaat kuin uudetkin. Yksi osake maksaa 265 euroa ja tarjolla on 4000 B-osaketta. Jokaisella osakkeella saa ostaa Lumituulen osakassähköä 500 kWh vuodessa hintaan 6,00 snt/kWh (hallitus voi muuttaa sähkön hintaa). Mahdollisen ylimenevän osuuden myy yhteistyökumppanimme Ekosähkö.

www.lumituuli.fi/osakeanti

***

Asiakasomisteinen Lumituuli Oy on vuonna 1998 perustettu suomalainen tuulisähköä tuottava ja myyvä yhtiö. Yhtiö on rakentanut ja ylläpitää vuonna 1999 rakennettua 660 kW tuulivoimalaa Lumijoella. Lumituulen uuden voimalan Iissä arvioidaan valmistuvan 2013 lopussa ja tuottavan ainakin
1,9 GWh sähköä vuodessa.

Yhtiö on ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö ja sillä on n. 1200 osakasta, jotka käyttävät yhtiön tuottamaa sähköä. Yhtiö toimii eettisesti ja vastuullisesti ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutuksen ympäristöön ja yhteiskuntaan. Lumituulelle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki, jonka saa yritys, jonka ensisijainen tavoite on ratkoa yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia.

Lumituuli Oy:n sähköä ostamalla vaikutat. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti yhtiön tuotot on käytettävä uusiin tuulivoimainvestointeihin. Jokainen yhtiölle maksettu euro on siis investointi lisätuulivoimaan.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Sampsa Hario, sampsa.hario@lumituuli.fi p. 040-5858483
Kuvat ja logot: www.lumituuli.fi/press

Forums: