Lumituulen osakeanti oli jälleen menestys. Yleisöanti avattiin 12.12.2022 klo 18 ja suljettiin jo 21:15, kun 1235 osakkeen merkintäkiintiö ylittyi.
Suuret kiitokset onnistuneesta annista koko Lumituulen yhteisölle! Kiitos kaikille osakkeita merkinneille uusille ja vanhoille osakkaille, sekä kaikille teille, jotka jaoitte tietoa annista ja suosittelitte Lumituulta omille verkostoillenne.
Marraskuussa ja joulukuussa järjestetyissä anneissa Lumituuli keräsi yhteensä lähes miljoona euroa uutta pääomaa, joka käytetään yhtiön rahoitusaseman parantamiseen ja uusien hankkeiden kehittämiseen. Kuluja antien järjestämisestä kertyi vain alle 19 000 €.
Vuonna 1998 perustettu Lumituuli Oy on Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö. Sillä on yli 1200 osakasta, joilla on oikeus käyttää yhtiön tuottamaa sähköä. Kaksi tuulivoimalaa rakentanut Lumituuli on suomalaisen tuulivoima-alan pioneeri ja joukkorahoituksen menestystarina, se on kerännyt jo yli 5,5 miljoonaa euroa. Lumituulella on Suomalaisen työn liiton antama Yhteiskunnallisen yrityksen merkki tunnustuksena siitä, että se toteuttaa tarkoitustaan tuulisähkön tuottajana ja edistäjänä eikä jaa osinkoa, vaan investoi tuottonsa uudelleen tuulivoimaan.
Lumituuli Oy antaa mahdollisuuden sijoittaa suoraan puhtaaseen energiantuotantoon. Lumituulen osakkeita omistamalla ja osakassähköä käyttämällä tiedät 100 % varmuudella mistä oma sähkösi tulee - se tulee omasta tuulivoimalastasi!