Lumituuli järjestää osakeannin yleisölle + sähkön hinta laski

Lumituuli laski liikkeelle marraskuun lopulla järjestetyssä, osakkailleen suunnatussa osakeannissa 1961 uutta B-osaketta yhteensä 0,56 miljoonalla eurolla. Osakeanti ehti olemaan auki vain reilut kaksi vuorokautta, kun osakekiintiö oli jo merkitty kokonaan ja anti suljettiin ylimerkinnän takia.

Osakkeeseen kohdistuneen kovan kysynnän vuoksi Lumituuli järjestää uuden yleisöannin vielä ennen joulua.

Annissa tarjotaan merkittäväksi yhteensä 1235 uutta B-osaketta hintaan 340 euroa kappaleelta. Maksimimerkintämäärä on 40 osaketta merkitsijää kohden.

Anti avataan 12.12.2022 klo 18. Merkintäilmoitusten vastaanottaminen lopetetaan heti, jos merkintäkiintiö tulee täyteen, kuitenkin viimeistään 19.12.

Arvonlisävero sähkön myynnistä laski ja osakassähkön hinta on tällä hetkellä 11,24 snt/kWh (sis. alv 10 %). Huomaa, että alv nousee takaisin 24 %:iin 1.5.2023.

Merkintäpaikan löydät osoitteesta lumituuli.fi/merkinta ja lisätietoesite tulee sinne näkyville viimeistään 8.12.

Osakeannin tuottamat varat käytetään tuleviin investointeihin ja rahoitusrakenteen vahvistamiseen.

Vuonna 1998 perustettu Lumituuli Oy on Suomen ensimmäinen kuluttajien omistama tuulisähköyhtiö. Sillä on yli 1200 osakasta, joilla on oikeus käyttää yhtiön tuottamaa sähköä. Yhtiö toimii eettisesti ja vastuullisesti ja ottaa kaikessa toiminnassaan huomioon vaikutuksen ympäristöön ja yhteiskuntaan. Lumituulelle on myönnetty Yhteiskunnallisen yrityksen merkki, jonka saa yritys, jonka ensisijainen tavoite on ratkoa yhteiskunnallisia tai ympäristöongelmia. Yhtiöjärjestyksen mukaisesti Lumituuli ei jaa osinkoa vaan käyttää tulonsa ensisijaisesti uusiin investointeihin tai niihin johtaviin toimiin.

Lumituuli Oy antaa mahdollisuuden sijoittaa suoraan puhtaaseen energiantuotantoon. Lumituulen osakkeita omistamalla ja osakassähköä käyttämällä tiedät 100 % varmuudella mistä oma sähkösi tulee - se tulee omasta tuulivoimalastasi!

Forums: