Varsinaisen yhtiökokouksen 2009 päätöksiä

Forums: 

Lumituulen varsinainen yhtiökokous 4.6.2009 on päättänyt seuraavaa:

Yhtiökokous vahvisti toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2008. Yhtiökokous päätti että osinkoa ei jaeta ja tilikauden voitto siirretään edellisten vuosien voitto/tappio -tilille.

Yhtiökokous hyväksyi toimintasuunnitelman, jonka mukaan lähdetään kehittämään Oulunsalo-Hailuoto -tuulipuistoa aina rakennuslupavaiheeseen, ja hakemaan rahoitusta projektille. Myös muita voimalanpaikkoja etsitään ja kehitetään mahdollisuuksien mukaan. Vuoden 2009 budjetti on investointien vuoksi 80 000 euroa tappiollinen.

Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Olli Aalto, Milja Eskola, Jari Ihonen, Erkki Kataja, Pirjo Pentikäinen ja Markus Tykkyläinen. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan.

Varajäseniksi valittiin Aarne Koutaniemi ja Sampsa Hario.

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen to 4.6.2009 ja tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen to 28.5.2009

Forums: 

Kutsu Lumituuli Oy:n tulevaisuutta koskevaan tiedotus- ja keskustelutilaisuuteen

Yhtiölle on tullut tilaisuus kasvattaa toimintaa merkittävästi, josta syystä Lumituuli Oy järjestää tiedotus- ja keskustelutilaisuuden viikkoa ennen yhtiökokousta torstaina 28.5.2009 alkaen klo 17.00 Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa nro 7 (Fabianinkatu 33, 3. krs). Tilaisuus on tarkoitettu vain osakkaille, mahdollinen edustaja on ilmoitettava etukäteen. Ilmoittautuminen kokoukseen tulee hoitaa ennakkoon, viimeistään maanantaina 25.5. Tilaisuutta pohjustava materiaali koskien Hailuoto-Oulunsalo –tuulipuistohanketta oli yhtiökokouskutsun liitteenä ja osakkaat voivat pyytää sen yhtiöltä.

Kutsu Lumituuli Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Lumituulen osakassähkön hinta nousee

Lumituulen osakassähkön hinta nousee alkuvuodesta yleistä kustannuskehitystä vastaavasti. Hinta nousee 0,30 snt/kWh 1.1.2009 alkaen.

Hinta on tämänkin jälkeen Suomen edullisimpia tuulisähköhintoja.

Ekosähkön energiahinta pysyy ennallaan, mutta perusmaksut nousevat sekä sähköposti- että paperilaskun osalta.

Ekosähkön uudet hinnat:

Lumituuli muuttaa

Lumituuli Oy:n toiminta on vuoden aikana aktivoitunut ja yhtiö muuttaa nyt uuteen osoitteeseen Lapinlahdenkatu 21:een.

Tästä voi väliaikaisesti aiheutua viiveitä osakkeiden rekisteröintiin, mutta jatkossa on mahdollista käydä toimistolla hakemassa siirtomerkintä osakkeisiin.

Uusi osoite on:

Lumituuli Oy
Lapinlahdenkatu 21
00180 Helsinki

Ylimääräisen yhtiökokouksen 26.6.2008 päätöksiä

Forums: 

Lumituulen ylimääräinen yhtiökokous kokoontui torstaina 26.6.2008 Helsingissä ja päätti seuraavaa:

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen 200 B-osakkeen ja 50000 euron suunnatusta osakeannista St1 Oy:lle. St1 Oy:n edustaja piti myös esityksen yhtiön toiminnasta uusiutuvien energianlähteiden alalla.

Yhtiökokous hyväksyi hallitukselle annettavan osakeantivaltuutuksen, joka mahdollistaa myös suunnatun osakeannin järjestämisen. Antivaltuutuksen suuruus on 1-1000 osaketta ja merkintähinta vähintään 250 euroa ja se on voimassa vuoden yhtiökokouksen päätöksestä. Hallitus velvoitettiin myös pitämään huolta siitä, ettei yhtiön omistus keskity harvoihin käsiin.

Kainuun Energia Oy ilmoitti halunsa merkitä 200 kpl Lumituulen B-osakkeita 50000 eurolla, ja hallitus on päättänyt toteuttaa myös tämän suunnatun osakeannin.

Seuraavan kerran yleisöllä on mahdollisuus merkitä yhtiön osakkeita aikaisintaan keväällä 2009.

Sivut

Tilaa syöte Lumituuli Oy RSS