Yhtiön tausta
Lumituulen taustalla on Lumijoen kunnassa 90-luvun alkupuolella virinnyt kiinnostus hyödyntää alueen tuulisuutta sähkön tuotannossa. Ajatusta vietiin tuolloin eteenpäin alueellisena osakastuulivoimalana, mutta tuuliosakkeille ei lopulta löytynyt kysyntää tarpeeksi. Ajatus jäi kuitenkin eloon, ja Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry. tuli mukaan hankkeeseen vuonna 1997.
Suomen sähkömarkkinoilla tapahtui suuri muutos kilpailun vapautuessa. Tavallinen kuluttaja voi hankkia sähkönsä valitsemaltaan yhtiöltä. Sähkömarkkinalain muutos tuli voimaan 1.9.1998. Laki paransi olennaisella tavalla osakaspohjaisen tuulivoimayhtiön asemaa markkinoilla.
Lumituuli Oy perustettiin helmikuussa 1998 tavoitteena tarjota kuluttajille mahdollisuus ostaa tuulivoimalla tuotettua sähköä ja samalla edistää tuulivoiman hyödyntämistä Suomessa. Osakeanneilla kerättiin pääoma, jolla rahoitettiin voimalan rakentaminen. Voimalan tuottaman sähkön hinnoittelussa pyritään olemaan kilpailukykyisiä ei-sähkölämmittäjille myytävän sähkön hinnan kanssa ja tarjoamaan edullisinta tuulisähköä markkinoilla. Ensimmäinen voimala pystytettiin Lumijoelle maaliskuussa 1999.
Tuulivoimalan rakentamiskustannukset olivat noin miljoona euroa. Pääosa investoinnista rahoitettiin osakeannilla ja vajaa kolmasosa kauppa- ja teollisuusministeriöltä saadulla avustuksella.
Markkinat
Suomen sähkömarkkinoilla myydään toistaiseksi vähän tuulivoimaa; vain noin 0,1 prosenttia kulutetusta sähköstä tuotetaan tuulella. Tämä lukema on Länsi-Euroopan alhaisimpia. Monissa EU-maissa rakennetaan tuulivoimaa vuosittain monikymmenkertaisesti Suomeen verrattuna. Tanskan sähköntuotannosta tuulivoiman osuus on n. 16 % ja Tanskan hallituksen ohjelman mukaan sen osuus nousee 50 %:in vuoteen 2030 mennessä. Maailmanlaajuisesti tuulivoiman rakentaminen kasvaa yli 25 %:n vuosivauhtia.
Tuulivoiman taloudellisuus on parantunut nopeasti. Tuulisähkön hinta putosi 80 % vuosien 1981 ja 1996 välillä. Hyvällä tuulipaikalla tuotetun sähkön hinta (n. 3 snt/kWh) vastaa uuden hiililauhdesähkön hintaa. Tuulella tuotetun sähkön kustannusten odotetaan laskevan yli neljänneksellä vuoteen 2010 mennessä laitoskoon suurentuessa ja valmistussarjojen kasvaessa. Hiilisähkön hinta taas noussee ympäristöverojen myötä.
Suomessa riittää taloudellisesti hyödynnettävää tuulipotentiaalia teoriassa koko maan sähköntarpeen tyydyttämiseen ja jopa vientiinkin. Alan tulevaisuudennäkymät ovat kehittyvän teknologian ja alenevan kustannuskehityksen ansiosta erinomaiset.
Vuoden 2008 lopulla julkaistun hallituksen energia- ja ilmastopoliittisen strategian tavoitteena on vuoteen 2020 mennessä rakentaa 2000 MW tuulivoimakapasiteettia, jolla tuotettaisiin 6 TWh sähköä vuodessa. Tähän tavoitteeseen pyritään ottamalla käyttöön syöttötariffit, jotka takaavat tuulivoimatuottajalle tietyn hinnan tuulivoimalla tuotetusta sähköstä. Näin tuulivoimainvestoinneista poistuu markkinahinnan vaihtelun aiheuttama riski.
Tuulivoima investointina
Tuulivoimasta on tullut Tanskassa merkittävä sijoituskohde kansalaisille. Noin satatuhatta tanskalaista omistaa tuulivoimaosakkeita tai -osuuksia. Lumituuli Oy:n kantavana ajatuksena on ollut tuoda tämä hyväksi havaittu malli Suomeen. Lumituulella onkin nyt lähes tuhat osakkeenomistajaa.
Lumituulen historia
1995 Lumijoella sähköosuuskunta Lumi ja Lumijoen kunta ottavat ajaakseen idean tuottaa tuulivoimalla ympäristöystävällistä sähköä seudun asukkaille.
Samana vuonna Lumi Tuuli Oy:n perustamista valmistellaan muun muassa lupa-anomuksin ja tuulivoimalan sijoituspaikkaa koskevin tutkimuksin. Kauppa- ja teollisuusministeriö myöntää 37 %:n investointiavustuksen hankkeelle.
Syksyllä -95 järjestetään osakkeiden koemerkintä. 2.11. hanketta esittelee laaja artikkeli Vihreä Lanka -lehdessä.
Kevättalvella -96 osakeannissa 2500 markan osakkeita merkitään noin 300 kappaletta, kolmasosa tavoitteesta.
Keväällä -97 sijoittajille palautetaan rahat niille pankkitilillä kertyneiden korkojen kera. Syitä hankkeen karahtamiseen: liian pieneksi jäänyt paikallinen kysyntä osakkeita kohtaan, vaikeudet yhteistyösähköyhtiö Oulun Seudun Sähkön kanssa ja hanketta toteuttaneiden henkilöiden ajanpuute.
Loppukeväästä -97 aletaan virittää uusia suunnitelmia lumijokisten ja Dodo - Tulevaisuuden elävä luonto ry:n välillä.
Alkusyksystä -97 Dodossa aloittaa energiaryhmä, joka myös aktiivisesti valmistelee Lumituuli-hanketta. Mukana keskeisesti Milja Eskola, Jari Ihonen, Aarne Koutaniemi, Timo Lahti ja Harri Lammi. Dodo ry:n hallitus päättää rahoittaa Lumijoella tehtävää tuulisuuskartoitusta. Kartoituksen tekee Energia-Ekono Oy, joka kuuluu alan johtaviin osaajiin. Kartoitus antaa lupaavia tuloksia tuulivoimalan toimintaedellytyksistä.
Alkusyksystä -97 Eko Stadi -tapahtumassa saadaan kerättyä yli 150 vastausta tuuliosakkeiden kysyntää kartoittavaan kyselyyn.
Talvella 1997 - 1998 hiotaan tuulivoimayhtiön konsepti ja neuvotellaan yhteistyösopimuksesta sähköyhtiöiden kanssa.
Lumituuli Oy perustetaan 7.2.1998. Perustajaosakkaiksi ryhtyy 32 ihmistä ja yhtiön pääomaksi saadaan 105 000 mk. Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi Lumituulen hankkeelle investointitukea 37 % kustannuksista.
Lumituuli Oy:n vuoden 1998 osakeanti onnistui hyvin. Antia markkinoitiin tuhansin kirjein ja messutapahtumissa, sekä lehti-ilmoituksin. Innostuneet kertoivat yhtiöstä muillekin. Kaikki tarjotut 3000 osaketta (á 1250 mk) merkittiin.
660 kW:n voimala tilattiin Vestakselta syksyllä 1998. Rakennustyöt ja pystytys tehtiin talvella. PVO Engineering Oy teki suuren osan suunnittelusta. Sähköt urakoi Suomen Voimatekniikka Oy ja rakennusurakan Uunila Oy. Nosturi tuli Hongisto Oy:ltä. Ympäristöystävällinen sähköntuotanto Lumijoen Varjakassa alkoi maaliskuussa 1999.
Yhtiö alkoi 2007 valmistautua uus- ja korvausinvestointeihin. Keväällä 2008 järjestettiin osakeanti yleisölle sekä kesällä kaksi suunnattua osakeantia, St1 Oy:lle ja Kainuun Energian Ekosähkö Oy:lle.
