Viimeinen päivä merkitä debentuurilainaa, yhtiökokous

Maanantaina on viimeinen mahdollisuus merkitä aiemmin merkinneiden kiintiössä Lumituulen debentuurilainaa I/2014. Merkintä on myös maksettava maanantaina pankkien aukioloaikana, neljään mennessä, sillä debentuurilainan merkintä sulkeutuu tiistaina, jolloin maksujen on oltava yhtiöllä. Minimimerkintä on yksi 1000 euron velkakirja.

Myös vähintään 100 000 euron merkintäkiintiössä (laina II/2014) on vielä tilaa, ja näille maksetaan korkeampaa 6,2 % korkoa. Lisäksi kaikille vähintään 100 000 euron merkinnän tehneille tarjotaan henkilökohtainen käynti ja voimalaesittely Lumituulen toimitusjohtajan mukana tuulivoimaloillamme Iissä ja Lumijoella vuoden 2014 aikana.

Yleisölle avoin merkintä on suljettu jo maaliskuussa ylimerkinnän vuoksi.

Merkintäpaikka, esite ja lisätiedot: www.lumituuli.fi/merkinta

Lumituulen yhtiökokous pidetään la 26.4. klo 12 Helsingin yliopistolla. Kutsu tulee osakkaille viikon alussa.

Forums: